suomalaisesta mielestä --- sijainti: Reykjavík, Islanti

tiistai 14. huhtikuuta 2015









































Perhe kävi kylässä!

Suurin osa tästä visiitistä kului tien päällä. Reitti oli sama mistä aiemmin kirjoitin täällä, joten en nyt horise itse nähtävyyksistä sen enempää. Reykjavík on ollut melko lumeton ja keväinen jo jonkin aikaa, joten oli hauska nähdä, että sen ulkopuolella olikin vielä täysi talvi.

Tuon aiemman matkan lisäksi tehtiin yksi juttu, joka oli mullekin eka kerta: uitiin lämpimässä luonnonlähteessä! Mikä oli mah-ta-vaa!! Hveragerði-niminen kylä on Reykjavíkista puolen tunnin päässä ja on Islannin uitavista lähteistä käsittääkseni lähimpänä pääkaupunkia.

Patikoitiin noin tunnin matka upeissa maisemissa vuoren rinnettä ylös. Reitti oli aika helppo, ja sen päässä on alue nimeltä Reykjadalur. Suomeksi se kääntyy savulaaksoksi, ja sitä se todella oli: valtavat polttavana räiskyvät ja höyryävät lähteet jatkuivat jokena vuorenrinnettä alas. Heitettiin vaatteet pois ja pulahdettiin jokeen. Uintijuomaakin oli, olutta tietysti.

Reissulle sattui aivan satumaisen hyvät säät. Olin todella iloinen perheen puolesta, koska tuollaista säätä ei ollut ollut ennen eikä edes nyt jälkeen reissun.

Lisäksi löytyi uusi vesiputous. Seljalandsfoss on yksi tunnetuimpia putouksia, mutta kun jatkaa matkaa kivenheiton verran sen vasemmalle puolelle, löytyy kallioiden kolosta upea Gljúfrabúi. Iso suositus! Tää on tällainen helmi, mistä ei hirveästi huudella.

Jäätikkölaguuni Jökulsárlónilla sattui myös todella mieluinen yllätys: paikassa oli kymmeniä hylkeitä! Olin kuullut, että niitä voi nähdä, mutta suhtautunut vähän kyynisesti niiden näkemiseen turistikohteessa - mutta siellä niitä pötkötteli pitkässä rivissä. Muutama uiskentelikin ihan nenän edessä; näkyy tuossa jäätikkökuvassakin, tumma hylkeenpää pilkottaa siinä pinnalla.

Reykjavíkiin ehdittiin tutustua vaan aika pintapuolisesti. Syötiin ja juotiin hyvin, kierreltiin vähän museossa, liikkeissä ja kaduilla. Osa maistoi mädätettyä haita ja hörppäsivät yrttiviinaa päälle.

Oli siis todella onnistunut reissu. Kaikista kivointa oli silti kuulla hämmästelyt siitä, että onko tällasta oikeesti olemassa? Ei tällasta oo missään. Ja mieltä lämmitti hirmuisesti myös seuraava:

Pakko päästä takaisin.

lauantai 4. huhtikuuta 2015























Ups. Päivittely on jäänyt, kun oon touhunnut kaikenlaista. Varsinkin kirjoitellut - joten blogi on kärsinyt. Oon tehnyt yliopistolla niin pitkiä päiviä, että lukiessa oon vaihtanut kengät villasukkiin ja pakannut aina mukaan hyvät eväät. Usein vitamiinivesiä, kaakaomaitoa, patonkeja, banaaneja, pähkinöitä.

Auringonpimennys oli täällä kovin upea. Mentiin hyvissä ajoin kaupungin keskustan lammen reunalle ja saatiin jotakuinkin täydelliset paikat. Avara näkymä, ja aurinko pimeni siluettimaisten rakennusten yllä. Istuttiin penkillä, ystävä virkkasi ja oli pakannut mukaansa termariin kahvia.

Pimennys oli noin 98-prosenttinen ja tuntui jännältä: silmä ei hyvin erottanut näkymää, mutta maisema harmaantui ja yhtäkkiä hassusti kylmeni. Sen jälkeen menin uimaan ja makasin altaissa niin, etta naama näytti pisamaisemmalta lähtiessä.

Yksi parhaimmista fiiliksistä täällä muuten tulee vedestä. Kuumien altaiden pehmittämä iho ja puhdas päänahka. Islantilaista lämmintä vettä käyttäessä tulee olo, etta pesee raajojaan ja muotojaan samalla huolellisuudella kuin vastasyntynyttä lasta. Siitä tulee osa tän maan viehätystä... Sellaisesta itsestä huolehtimisesta ja rentoutumisesta.

Oon myös alkanut pehmitellä kroppaa joogalla, ekaa kertaa kotioloissa. Fyysinen olo kevenee kivasti. Joogaan pipo päässä, koska tukan pituus ärsyttää. Oon juossut, mitä nyt keuhkot kestää. Talvikunto...

Kävin keikalla, jossa näytettiin saksalaisen mykkäelokuvan Menschen am Sonntag. Vuonna 1930 tehdyn elokuvan päälle oli improvisoimassa múmin perustajajäsenet! Miten uniikki juttu!! Paikka oli joka nurkkaa myöten täynnä. Ihmiset hurrasi, taputti ja lähes ulvoi hullun pitkään setin loputtua.

Käytiin katsomassa Tuomas Kyrön kirjan pohjalta tehty Mielensäpahoittaja tuossa yliopiston elokuvateatterissa. Olipa se hyvä. Puhutteli mua kovasti ja hieroi ärsyttävällä ja nokkelalla tavalla just niitä ajatuksia, mitkä mua yhä enenevissä määrin vaivaa ihmissuhteissa.

Toisen ystävän kanssa kävin keikalla Mengissä, missä esiintyi Pascal Pinonista tutut kaksostytöt, jotka soittivat soolomateriaalejaan. Oikean keikan sijaan se oli ennemminkin siloiteltu veto treeniksellä. Vasemmalla kädellä tehty ja luonnoksiin nojaava; niin kevyt, että keikan hauraus piti häivyttää oluella.

Myöhemmin kävin tämän säveltäjäystävän keikalla hienossa kirkossa. Ateistina tunnen oloni kirkkokonserteissa aina vähän vaikeaksi, mutta kaunista se oli.

Kolmas ystävä kutsui torstai-iltana keikalleen. Ystävän rummuttaessa tuli aika liikuttunut olo. Keikka oli viskibaarin yläkerrassa, puisen vinon katon alla. Se oli pieni suuri hyvä hetki. It's nice to see you. It is actually really nice to see you. 

Oon ollut viime kuukausina paljon normaalia voimakkaammin ärsykkeille altis, mikä on ollut hyvä. Ei altis surullisella tavalla, vaan... Mikä nyt ois oikea sana. Haavoittuvaisemmalla tavalla. Taipumus vakauteen ja itsepäiseen vahvuuteen on joskus tylsää itsellekin. Tuntuu aika hyvältä tuntea enemmän. Tunteet seilaa välillä niin etten perässä pysy, mutta annan niiden hulmuta aikansa ja odotan vaan, että pöly laskeutuu.

P.S. Sain valmiiksi toisen neulomuksen. Elämäni ensimmäisen islantilaisen villapaidan. Se onnistui yli odotusten.

Blogiarkisto

Sisällön tarjoaa Blogger.